Kello on viisi aamulla. Minä kävin äsken suihkussa. Odotan kulkulätkäni kanssa ulko-ovella että hälyyttimet sammuvat. Astun aulaan. Maalaan paskan taulun, piilotan sen ja juttelen ulkomaalaistaustaisen siivoojan kanssa. Poltan liikaa.
Kello on kahdeksan, minä en saa vieläkään nukuttua, soitan Sonjalle ja sanon että sen on pakko tulla tänään, muuten unohdan syödä.
Kello on kaksi päivällä, minä olen niin väsynyt etten osaa puhua enää, oikeasti en vain halua sanoa mitään, koska vihervasemmistolaisten taiteilijoitten salaseura saattaisi huomata että minä olen huomannut että ne ovat olemassa. Olen ihan hiljaa. Jos joku kysyy missä vessa on, minä haukottelen ja kävelen pois. Mahdollisimman hiljaa. Etteivät ne huomaa.
Soitan lääkärille, sanon että tarvitsen iltalääkkeileni uusitun reseptin välittömästi, en kestä enää yhtään tällaista yötä. Päätän paeta tyhjään asuntooni, sanon kaikille että olen liian väsynyt mihinkään, ja että minun täytyy mennä nukkumaan.
Kotona makaan silmät auki ja juttelen Sonjalle joka ei tullutkaan, vaikka melkein lupasi. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille. Minä sanon että minua pelottaa kotona. Kerron että luultavasti kohta juoksen peittoon kääriytyneenä läheiseen metsään, että saisin edes vähän nukuttua. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille. Minä kysyn Sonjalta että voinko luottaa häneen. Hän valehtelee että voin. Kysyn että puhutaanko minusta, se vastaa että ei. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille, minä lupaan soittaa huomenna.
Istutaan Venlan kanssa rannalla. Mä kerron sille kaiken, mä aina kerron. Meillä on samanlaiset mielet, se on kuin juttelis ittensä kanssa, rauhallisen ja etäisen ittensä kanssa. Mä katon kun aurinko leikkii sen hiuksilla. Mua hymyilyttää. Venla sanoo et ne on lähdössä Timon kanssa Kreikkaan, kysyy että mitä haluun tuliaisiksi. Mä en tiedä. Joku muija ottaa aurinkoa stringeissä, niin ei saa tehdä. Mä sanon etten mä huomannut kokoasiaa, Venla oli huomannut heti. Mä sanon et huomaisin varmaan jos se olis tunkenut jonkun valvontakameran pakaroittensa väliin. Me nauretaan. Mä sanon että sillä on ihan riittävän hyvät reidet, pakarat ja muut jalkojen osat, se ei usko mua - se ei usko ketään.
Soitan Tommille, ja pyydän sitä istumaan. Se sanoo ettei sillä ole aikaa istua. Mä sanon että se tapahtui taas. Ei niin voimakkaasti kuin viimekerralla, mutta se tapahtui silti taas. Tommi kysyy että mikä tapahtui. Minä selitän sille vihervasemmistolaisten murha salaseurasta. Tommia ei naurata, se kuulostaa siltä niinkuin se istuis. Tommi ei jaksa olla enää vahva, se sanoo jotain mikä kuulostaa ihan siltä niinkuin olisin kamala ihminen. Minä yritän selittää. Minä aina teen niin, yritän aina selittää käyttäytymistäni, se on huono asia. Minua pelottaa ja itkettää, olen ollut Tommia kohtaan hirviö, ja nyt minun pitää maksaa siitä.
Makaan kämppäni lattialla ja itken, kun kuulen lukkon kielten liikkuvan ulko-oven sisässä; vieraani saapuu. Kysyn miten testi meni, saan peukalon alaspäin. Kysyn että tilataanko pizzaa, ei, minä lupaan tarjota, sitten käy. Syödään pizzaa, minä kysyn Vanessalta että haluaako se nähdä mun poikaystävän. Se on yllättynyt ja haluaa. Mä näytän. Se kertoo sen tulevasta avioerostaan, ja siitä että miten se haluaa olla tyttöjen kanssa. Mä sanon että mä en halua olla. Se kysyy että mitä pitää vastata, jos joku kysyy että missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua. Mä sanon etten mä tiedä, en mä osaa edes tiskata ajallaan. Vanessa lupaa tiskata mulle huomenna, mä sanon ettei sen tarvitsi. Se jättää seuraavana päivänä tiskaamatta, mä tunnen oloni huijatuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti