Ootan bussipysäkillä. Tommi tulee kohta. Mua jännittää, pelottaakin, jos alan vahingossa huutaa sille. Tai entä jos se ei pidäkkään musta enää. Jos se on todennut viimeisen viikon aikana, että mä ja mun sairaus on voittopuolisesti negatiivinen vaikuttaja sen elämässä, ja mut pitää reklamoida.
Bussin ovi aukeaa. Mä oon hiestä märkä, se johtuu pelkästään ja vain ja ainoastaan kuumuudesta. Mä katselen sitä mun pyöreitten peili-aurinkolasien yli, kun se laskeutuu alas bussin portaita, mä suljen suuni. En voi kuin hymyillä kun se heittää hiuksensa mainoksista tutulla muka dramaattisella tavalla puolelta toiselle. Mua ei enää huolestuta tai pelota.
Kävellään satamaan. Mulla ei ole kenkiä, koska nyt on kesä. Löydän tavallista enemmän oksennusta, hanhen kakkaa ja rikkinäisiä olutpulloja, on juhannus. Istutaan Tommin kanssa laiturilla, tai siis minä istun, ja Tommi seisoskelee siinä niinkuin joku idiootti. Joskus se ei ymmärrä mitään. Mulle tulee akvardi olo ja lopetan jalkojen uittamisen vain lievästi leväisessä vedessä, nousen ja jatketaan matkaa. Ei toista voi pakottaa kesästä nauttimaan.
Mennään uimarantaan, levää on täällä niin paljon, ettei pohjaa näe. Se kiehkuroi jotenkin etäisestei tutulla tavalla rantaan lyövien aaltojen mukana. Täällä en viitsi uittaa jalkoja. Näen jotain valkoista vedessä, niitä on varmaan viisi, ne on jotain toukkia. Joku on istuttanut piikkikasveja uimarannalle, minä astun niihin. Musta tuntuu että tämä on aika huono uimaranta. Lähdetään kotiin.
Paluu matkalla löydän pari käytettyä nuuskapussia, ja paljon tupakan tumppeja. Kun käännymme tutusta risteyksestä, osaan odottaa tuttua oksennusta. Joku lihava mies kävelee kohdallemme ja huutaa päivää - minä huudan takaisin, koska olen niin kohtelias.
Mä pesen mun jalat, koska Tommi käskee. Vesi on ihan mustaa. Joskus silläkin on ihan hyviä ideoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti