Jutellaan Vanessan kanssa. Mä juotan sille ilmaista olutta, se sanoo olevansa aikuinen nainen ja maksavansa itse omat oluensa. Mä sanon että se käy, ja pyydän anteeksi että olin yleenkatseellinen paskiainen. Mä juotan Vanessalle ilmaista olutta. Sanon sille et nyt sen on pakko harrastaa seksiä mun kanssa, mä vitsailen, en mä halua harrastaa seksiä Vanessan kanssa. Joku mies kysyy meiltä että saako torstaina olla noin hauskaa, mä en tiedä mikä päivä tänään on. Puhutaan siitä että mitä se nyt meenaa tehdä, minkälaista siellä on mistä se on kotoisin, minkälainen elämä mulla on ollut, minkälainen sillä. Haluan ostaa uudet aurinkolasit, Vanessa sanoo että osta pyöreät, minä ostan. Peili pintaiset, voin tuijottaa ihmisiä ilman että jään kiinni, etsiä salaisia käsimerkkejä, kulmakarvan ja nenän nytkähdyksiä.
Soitan Sonjalle, se on Mirkan kanssa meidän kantapaikassa. Olen salaa vihainen, tuttuni tutustuvat ilman minua. Lähdemme paikalle. Mirka kysyy että miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Minä sanon että haista vittu. Viiden minuutin välein kysyn siltä että vittuileeko se, kysyn Sonjaltakin pari kertaa että vittuileeko tuo. Ei kuulema vittuile, ne on sopinut etukäteen et ne vastaa noin. Pyydän Mirkalta anteeksi ja että voitaisiinko puhua mielummin jostain muusta kuin mitä viimeisen neljänpäivän aikana on tapahtunut.
Juodaan paljon olutta. Ulkona sataa kaatamalla, kapakan keittiö on sulkeutunut jo. Lähdemme kebappilaan. Minä sanon että kämpilläni on pullon perseellinen viinaa. Lähdemme asunnolleni. Minä kyyditsen Sonjaa kolmipyöräiseni taka korissa, Mirkalla on oma pyörä. Ylämäki, Sonja juoksee viimeiset puolikilometriä. Perille päästessäni varoitan tyttöjä ovella, asuntoni on hieman tavallisuudesta poikkeava. Juomme viinani, Mirka päättää lähteä kotiin.
Me Sonjan kanssa jatkamme matkaa Sonjan vanhempien suomen-asunnolle jossa on kaksipulloa ranskasta tuotua viiniä ja jotain vitun vanhaa konjakkia. Jyrkät alamäet mennään kovaa, ylämäet talutetaan. Ajan kovaa lätäkköön, Sonja huutaa ja nauraa, se on nilkoista pakaroihin asti litimärkä, mä vitsailen asiasta, me nauretaan sateessa. Sonja sanoo ettei sillä oo pitkään aikaan ollut näin hauskaa, mulla on ollut, mut oon iloinen sen puolesta.
Jutellaan miehistä, jutellaan panemisesta, jutellaan lapsien saamisesta. Mä sanon että olin huolissani siitä vähän aikaa sitten. Sonja lupaa olla tulematta raskaaksi. Sen seksielämä on kuulema tylsää, mun ei ole. Lähetään pois. Kello on kuus aamulla. Läheisellä huoltoasemalla ihmiset katsoo pitkään, mulla on mun aurinkolasit ja Sonja on ihan umpitunnelissa. Ostetaan tupakkaa. Lähetään polkeen keskustaan. Mä sanon Sonjalle että olin joskus ihastunut siihen, se kertoo et sekin oli muhun. Oon kuulema niin mystinen. Mä en usko sitä.
Sonja pujottautuu mun t-paitaan, mä oon luvannut olla penetroitumatta siihen kun se nukkuu. Se tuntuu olevan asiasta tosi huolissaan. Mä nukahdan sen viereen, eikä pieneen mieleenkään tule penetroitua Sonjaan.
3.6.2016
Viher-vasemmistolaisten taiteilijoitten murha-salaseura (Osa2)
Kello on viisi aamulla. Minä kävin äsken suihkussa. Odotan kulkulätkäni kanssa ulko-ovella että hälyyttimet sammuvat. Astun aulaan. Maalaan paskan taulun, piilotan sen ja juttelen ulkomaalaistaustaisen siivoojan kanssa. Poltan liikaa.
Kello on kahdeksan, minä en saa vieläkään nukuttua, soitan Sonjalle ja sanon että sen on pakko tulla tänään, muuten unohdan syödä.
Kello on kaksi päivällä, minä olen niin väsynyt etten osaa puhua enää, oikeasti en vain halua sanoa mitään, koska vihervasemmistolaisten taiteilijoitten salaseura saattaisi huomata että minä olen huomannut että ne ovat olemassa. Olen ihan hiljaa. Jos joku kysyy missä vessa on, minä haukottelen ja kävelen pois. Mahdollisimman hiljaa. Etteivät ne huomaa.
Soitan lääkärille, sanon että tarvitsen iltalääkkeileni uusitun reseptin välittömästi, en kestä enää yhtään tällaista yötä. Päätän paeta tyhjään asuntooni, sanon kaikille että olen liian väsynyt mihinkään, ja että minun täytyy mennä nukkumaan.
Kotona makaan silmät auki ja juttelen Sonjalle joka ei tullutkaan, vaikka melkein lupasi. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille. Minä sanon että minua pelottaa kotona. Kerron että luultavasti kohta juoksen peittoon kääriytyneenä läheiseen metsään, että saisin edes vähän nukuttua. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille. Minä kysyn Sonjalta että voinko luottaa häneen. Hän valehtelee että voin. Kysyn että puhutaanko minusta, se vastaa että ei. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille, minä lupaan soittaa huomenna.
Istutaan Venlan kanssa rannalla. Mä kerron sille kaiken, mä aina kerron. Meillä on samanlaiset mielet, se on kuin juttelis ittensä kanssa, rauhallisen ja etäisen ittensä kanssa. Mä katon kun aurinko leikkii sen hiuksilla. Mua hymyilyttää. Venla sanoo et ne on lähdössä Timon kanssa Kreikkaan, kysyy että mitä haluun tuliaisiksi. Mä en tiedä. Joku muija ottaa aurinkoa stringeissä, niin ei saa tehdä. Mä sanon etten mä huomannut kokoasiaa, Venla oli huomannut heti. Mä sanon et huomaisin varmaan jos se olis tunkenut jonkun valvontakameran pakaroittensa väliin. Me nauretaan. Mä sanon että sillä on ihan riittävän hyvät reidet, pakarat ja muut jalkojen osat, se ei usko mua - se ei usko ketään.
Soitan Tommille, ja pyydän sitä istumaan. Se sanoo ettei sillä ole aikaa istua. Mä sanon että se tapahtui taas. Ei niin voimakkaasti kuin viimekerralla, mutta se tapahtui silti taas. Tommi kysyy että mikä tapahtui. Minä selitän sille vihervasemmistolaisten murha salaseurasta. Tommia ei naurata, se kuulostaa siltä niinkuin se istuis. Tommi ei jaksa olla enää vahva, se sanoo jotain mikä kuulostaa ihan siltä niinkuin olisin kamala ihminen. Minä yritän selittää. Minä aina teen niin, yritän aina selittää käyttäytymistäni, se on huono asia. Minua pelottaa ja itkettää, olen ollut Tommia kohtaan hirviö, ja nyt minun pitää maksaa siitä.
Makaan kämppäni lattialla ja itken, kun kuulen lukkon kielten liikkuvan ulko-oven sisässä; vieraani saapuu. Kysyn miten testi meni, saan peukalon alaspäin. Kysyn että tilataanko pizzaa, ei, minä lupaan tarjota, sitten käy. Syödään pizzaa, minä kysyn Vanessalta että haluaako se nähdä mun poikaystävän. Se on yllättynyt ja haluaa. Mä näytän. Se kertoo sen tulevasta avioerostaan, ja siitä että miten se haluaa olla tyttöjen kanssa. Mä sanon että mä en halua olla. Se kysyy että mitä pitää vastata, jos joku kysyy että missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua. Mä sanon etten mä tiedä, en mä osaa edes tiskata ajallaan. Vanessa lupaa tiskata mulle huomenna, mä sanon ettei sen tarvitsi. Se jättää seuraavana päivänä tiskaamatta, mä tunnen oloni huijatuksi.
Kello on kahdeksan, minä en saa vieläkään nukuttua, soitan Sonjalle ja sanon että sen on pakko tulla tänään, muuten unohdan syödä.
Kello on kaksi päivällä, minä olen niin väsynyt etten osaa puhua enää, oikeasti en vain halua sanoa mitään, koska vihervasemmistolaisten taiteilijoitten salaseura saattaisi huomata että minä olen huomannut että ne ovat olemassa. Olen ihan hiljaa. Jos joku kysyy missä vessa on, minä haukottelen ja kävelen pois. Mahdollisimman hiljaa. Etteivät ne huomaa.
Soitan lääkärille, sanon että tarvitsen iltalääkkeileni uusitun reseptin välittömästi, en kestä enää yhtään tällaista yötä. Päätän paeta tyhjään asuntooni, sanon kaikille että olen liian väsynyt mihinkään, ja että minun täytyy mennä nukkumaan.
Kotona makaan silmät auki ja juttelen Sonjalle joka ei tullutkaan, vaikka melkein lupasi. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille. Minä sanon että minua pelottaa kotona. Kerron että luultavasti kohta juoksen peittoon kääriytyneenä läheiseen metsään, että saisin edes vähän nukuttua. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille. Minä kysyn Sonjalta että voinko luottaa häneen. Hän valehtelee että voin. Kysyn että puhutaanko minusta, se vastaa että ei. Sonja sanoo että soita uudestaan lääkärille, minä lupaan soittaa huomenna.
Istutaan Venlan kanssa rannalla. Mä kerron sille kaiken, mä aina kerron. Meillä on samanlaiset mielet, se on kuin juttelis ittensä kanssa, rauhallisen ja etäisen ittensä kanssa. Mä katon kun aurinko leikkii sen hiuksilla. Mua hymyilyttää. Venla sanoo et ne on lähdössä Timon kanssa Kreikkaan, kysyy että mitä haluun tuliaisiksi. Mä en tiedä. Joku muija ottaa aurinkoa stringeissä, niin ei saa tehdä. Mä sanon etten mä huomannut kokoasiaa, Venla oli huomannut heti. Mä sanon et huomaisin varmaan jos se olis tunkenut jonkun valvontakameran pakaroittensa väliin. Me nauretaan. Mä sanon että sillä on ihan riittävän hyvät reidet, pakarat ja muut jalkojen osat, se ei usko mua - se ei usko ketään.
Soitan Tommille, ja pyydän sitä istumaan. Se sanoo ettei sillä ole aikaa istua. Mä sanon että se tapahtui taas. Ei niin voimakkaasti kuin viimekerralla, mutta se tapahtui silti taas. Tommi kysyy että mikä tapahtui. Minä selitän sille vihervasemmistolaisten murha salaseurasta. Tommia ei naurata, se kuulostaa siltä niinkuin se istuis. Tommi ei jaksa olla enää vahva, se sanoo jotain mikä kuulostaa ihan siltä niinkuin olisin kamala ihminen. Minä yritän selittää. Minä aina teen niin, yritän aina selittää käyttäytymistäni, se on huono asia. Minua pelottaa ja itkettää, olen ollut Tommia kohtaan hirviö, ja nyt minun pitää maksaa siitä.
Makaan kämppäni lattialla ja itken, kun kuulen lukkon kielten liikkuvan ulko-oven sisässä; vieraani saapuu. Kysyn miten testi meni, saan peukalon alaspäin. Kysyn että tilataanko pizzaa, ei, minä lupaan tarjota, sitten käy. Syödään pizzaa, minä kysyn Vanessalta että haluaako se nähdä mun poikaystävän. Se on yllättynyt ja haluaa. Mä näytän. Se kertoo sen tulevasta avioerostaan, ja siitä että miten se haluaa olla tyttöjen kanssa. Mä sanon että mä en halua olla. Se kysyy että mitä pitää vastata, jos joku kysyy että missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua. Mä sanon etten mä tiedä, en mä osaa edes tiskata ajallaan. Vanessa lupaa tiskata mulle huomenna, mä sanon ettei sen tarvitsi. Se jättää seuraavana päivänä tiskaamatta, mä tunnen oloni huijatuksi.
Aivokurkiainen (Osa1)
Kello on kolme yöllä, minä istun rannalla keinumassa ja itken. Bokserini on sullottu täyteen rahaa, raiskausta on pelätty koko yö. Tommi on muuttanut väliaikaisesti, ja minulla on taas yksi hermoromahduksistani.
Mietin Teroa huutamassa tyhjälle jääkiekkokaukalolle.
Mietin Teroa lepositeissä.
Mietin Teroa elektrokonvulsiivisessa hoidossa.
Se oli varoitus.
Sonja laittaa viestiä, se ei kuulema ole tulossa huomenna. On paha allergia. Minä kerron etten ole saanut nukuttua kolmeenpäivään ja että olen vakuuttunut siitä että vihervasemmistolaisten teatteri/taiteilija-ihmisten salaseura aikoo murhata minut. Kysyn Sonjalta että onko se kuullut mitään sellaisista suunnitelmista, ei kuulema ole. Se valehtelee.. Vaika tiedänkin ettei se valehtele. Sonja selittää sen juoksevasta nenästä, mua ei kiinnosta, mutta kuuntelen koska se on kohteliasta.
Sonja on hiljaa, minä kerron nopeasti että näin äsken pesukarhun ja kaksi lepakkoa, seitsemän rusakkoa ja kolme taksia. Minä sanon etten kestä olla ilman Tommia. Sonja muistuttaa että kolme kuukautta on tosi lyhyt aika, minä muistutan ettei ole. Kerron Sonjalle et nää keinut on meidän paikka. Kerron että kaikki on punaista, mutta ettei siitä tarvitse huolestua, se johtuu vain verestä silmämunieni hiussuonissa, verestä jonka rauta oksidoituu kuunvalossa.
Se sanoo et mun olis varmaan parempi mennä nukkuun jos pystyn. Sanon etten pysty.
Kämpässä on kaksi melkein tuntematonta ihmistä. Kello on neljä aamulla. Ne ihmiset haisee ihan ihmisiltä jotka on monta tuntia nukkuneet suljetussa ahtaassa tilassa - pahalta. Mä hiippailen avojaloin koti arkistoni yli, aukitaiteltu klemmari upoaa jalkapohjaani. Kiskon kliseisesti narisevan tuuletus räppänän auki, pysähdyn kuuntelemaan, kumpikaan ei herännyt. Riisun itseni melkein alasti, mun jalat haisee pahalta. Makaan tunnin silmät auki, ilman peittoa ja mietin sitä että miten aikainen herätys minulla on kohta. Miten hävettävää on että jalat haisee näin pahalta, miten noloa on omistaa kliseiseti nariseva tuuletusräppänä. Mietin että jos vain saisin olla alasti, niin tämäkin luonnistuisi, jos vain apteekit olisivat auki 24/7, niin tämäkin luonnistuisi. Jos vain, jos vain, sanoi kasvain ja kasvoi aivokurkiaiseni takana asuvan vittumaisen pikkuäänen ylähuuleen.
Mietin Teroa huutamassa tyhjälle jääkiekkokaukalolle.
Mietin Teroa lepositeissä.
Mietin Teroa elektrokonvulsiivisessa hoidossa.
Se oli varoitus.
Sonja laittaa viestiä, se ei kuulema ole tulossa huomenna. On paha allergia. Minä kerron etten ole saanut nukuttua kolmeenpäivään ja että olen vakuuttunut siitä että vihervasemmistolaisten teatteri/taiteilija-ihmisten salaseura aikoo murhata minut. Kysyn Sonjalta että onko se kuullut mitään sellaisista suunnitelmista, ei kuulema ole. Se valehtelee.. Vaika tiedänkin ettei se valehtele. Sonja selittää sen juoksevasta nenästä, mua ei kiinnosta, mutta kuuntelen koska se on kohteliasta.
Sonja on hiljaa, minä kerron nopeasti että näin äsken pesukarhun ja kaksi lepakkoa, seitsemän rusakkoa ja kolme taksia. Minä sanon etten kestä olla ilman Tommia. Sonja muistuttaa että kolme kuukautta on tosi lyhyt aika, minä muistutan ettei ole. Kerron Sonjalle et nää keinut on meidän paikka. Kerron että kaikki on punaista, mutta ettei siitä tarvitse huolestua, se johtuu vain verestä silmämunieni hiussuonissa, verestä jonka rauta oksidoituu kuunvalossa.
Se sanoo et mun olis varmaan parempi mennä nukkuun jos pystyn. Sanon etten pysty.
Kämpässä on kaksi melkein tuntematonta ihmistä. Kello on neljä aamulla. Ne ihmiset haisee ihan ihmisiltä jotka on monta tuntia nukkuneet suljetussa ahtaassa tilassa - pahalta. Mä hiippailen avojaloin koti arkistoni yli, aukitaiteltu klemmari upoaa jalkapohjaani. Kiskon kliseisesti narisevan tuuletus räppänän auki, pysähdyn kuuntelemaan, kumpikaan ei herännyt. Riisun itseni melkein alasti, mun jalat haisee pahalta. Makaan tunnin silmät auki, ilman peittoa ja mietin sitä että miten aikainen herätys minulla on kohta. Miten hävettävää on että jalat haisee näin pahalta, miten noloa on omistaa kliseiseti nariseva tuuletusräppänä. Mietin että jos vain saisin olla alasti, niin tämäkin luonnistuisi, jos vain apteekit olisivat auki 24/7, niin tämäkin luonnistuisi. Jos vain, jos vain, sanoi kasvain ja kasvoi aivokurkiaiseni takana asuvan vittumaisen pikkuäänen ylähuuleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)