Sonja painautuu mun kainaloon, kävellään yhteen puristettuina . Kaupungin mukulakivi kadut on pakkasen jäljiltä petolliset. Me pysähdytään liikennevaloihin odottamaan autoja. Sonja katsoo mua pitkään. Se kysyy hiljaisella äänellä että voinko mä suudella sitä. Mä suutelen Sonjaa.
Sen huulet on lämpimät. Mun päässä pyörii. Sen kieli työntyy varovasti mun hampaitten raosta, löytää mun kielen ja yhdessä ne alkaa kömpelön paininsa.
Mun oikea käsi seikkailee hitaasti sen selkää pitkin ja pysähtyy sen pakaroille. Vasen käteni kuljettelee Sonjan hiuksia hitaasti lomitseen, löytää paikkansa ja varovaisen laskemoidusti puristuu nyrkkiin, taivutan Sonjan pään taakse ja suutelen sitä. Sonja huokaa. Musta tuntuu omituiselta. Mulla on sellainen olo niinkuin mulla ois sisässäni jotain joka on jo pitkään pyrkinyt ulos. Kaikki tapahtuu aina niin äkkiä ja arvaamatta. Mun vatsassa tuntuu lämpimältä, mä tiedän mitä on tulossa, mä aina nolaan itseni näissä tilanteissa.
Mä irtaudun Sonjasta, katson sitä syvälle silmiin. Mun silmät kostuu. Käännän pääni pois. "Anteeksi". Sana alkaa hitaana kuiskauksena joka yltyy hätäiseksi huudoksi jonka viimeisen tavun mukana naamani jokaisesta aukosta syöksyy ulos kuuma vatsahappojen ja kossun sekainen geissiiri joka saa Sonjan takin vasemman hihan höyryämään pakkasessa.
Sonja nousee viimeiseen bussiin, ja nukkuu tällä hetkellä poikaystävänsä vieressä. Minä hoipertelin kotiin ylianalysoimaan tapahtunutta.
